Hyväkuntoiset renkaat pitävät auton tiellä kaatosateessakin

19.09.2018

Jäisiin ja lumisiin talvikeleihin on vielä jokunen tovi aikaa. Suomen teillä on kuitenkin liukasta myös ennen talvea, sillä syyssateet ja tielle putoavat lehdet saattavat hankaloittaa pitoa. Nyt kannattaakin varmistaa, että renkaat ovat turvalliset myös syyssateissa.

Hyvissä ajo-olosuhteissa renkaiden kuntoon ei välttämättä tule kiinnitettyä huomiota. Kampanjapäällikkö Hannu Lintala Autonrengasliitosta arvelee, että monet autoilijat ajavat renkaansa huomaamattaan kehnoon kuntoon.

- Viime syksyn Rengasratsia-kampanjan tuloksista käy selville, että huonorenkaisista autoilijoista vain joka neljäs tiedostaa renkaidensa todellisen kunnon. Renkaiden kulumista pitäisi tarkkailla myös ajokauden aikana, Lintala sanoo.

Nyt on siis korkea aika tarkistaa, että kesärenkaiden urasyvyydet ovat kunnossa. Renkaan pintakuvio poistaa vettä tien ja renkaan välistä, joten kuluminen heikentää huomattavasti renkaan suorituskykyä sadesäällä.

Lain minimivaatimus kesärenkaille on 1,6 millimetrin urasyvyys. Turvasuositus sadekelillä on kuitenkin vähintään 4 millimetriä.

Renkaiden urasyvyyden voi helposti tarkistaa kahden euron kolikolla, jonka ulkoreunus on neljä milliä leveä. Jos kolikon reunus näkyy renkaan kuviopalan takaa, kannattaa harkita renkaiden uusimista.

 

Näin vältät vesiliirron:

  • Laske auton nopeutta sateella. Uudetkaan renkaat eivät estä vesiliirtoa, jos nopeutta on liikaa.
  • Mittaa renkaiden urasyvyys säännöllisesti. Sen on hyvä olla vähintään neljä millimetriä.
  • Tarkista rengaspaineet säännöllisesti. Liian alhaiset paineet lisäävät vesiliirron riskiä.

 

Toimi näin, jos joudut vesiliirtoon:

  • Ota rauhallisesti.
  • Nosta jalka kaasulta ja paina kytkin pohjaan nopeuden laskemiseksi.
  • Älä käännä rattia, vaan pidä ohjaus kulkusuuntaan, kunnes pito palaa.
  • Älä jarruta, koska se vain heikentää pitoa edelleen.

 

Lue myös Autonrengasliiton kesärengastutkimuksen tuloksista täältä

19.09.2018Hyväkuntoiset renkaat pitävät auton tiellä kaatosateessakin
10.08.2018Liikenne- ja viestintävaliokunnan mietintö tieliikennelakiehdotuksesta - HE 180 - 2017
23.05.2018Moottoritie on kuuma - tarkista rengaspaineet ennen kesän reissuja
18.04.2018Mitä tieliikennelain uudistus tarkoittaisi käytännössä talvirenkaiden osalta?
16.04.2018Kesärenkaat alle!
15.02.2018Valmistaudu leppoisaan lomamatkaan
07.01.2018Turvallisesti liikenteessä talvella
14.12.2017Mistä on hyvä joulumatka tehty?
15.09.2017Turvalliset renkaat syyssateisiin
11.09.2017Renkaat ajetaan huomaamatta kehnoon kuntoon

Siirry arkistoon »